>> Jyrki Anttila>> Ansioluettelo>> HenkilökuvaJyrki Anttila on Suomen eturivin tenori. Hän on ollut kiinnitettynä Suomen Kansallisoopperan solistikuntaan vuodesta 1998. Savonlinnan oopperajuhlien lisäksi hän on vieraillut useissa kotimaisissa produktioissa.
Jyrkin vahva tenoriääni on kantautunut myös ulkomaille: Ulkomaisista esiintymisistä mainittakoon mm. esiintymiset Yhdysvalloissa, Ruotsissa, Tanskassa ja Kanadassa sekä merkittävä oopperarooli Leipzigin Oopperatalossa vuosina 2002 - 2003.
Oopperatehtävien ohella Jyrki Anttila on esiintynyt suomalaisten orkestereiden solistina ja ilahduttanut yleisöä esimerkiksi useisiin yritysjuhliin tilattuna artistina.
Ilmajoen musiikkijuhlien kantaesitysoopperassa Jyrki Anttila nähdään suuressa tenoriroolissa vuosina 2010 ja 2011. Kesällä 2010 Jyrki Anttila on mukana Ilmajoen musiikkijuhlien uudessa oopperassa Taipaleenjoki, jonka ensi-ilta on 16.6.2010 klo 19.
Operart Jyrki Anttila - Pressikuvia